TkT Rami Lehtinen nimitetty Injeq Oy:n toimitusjohtajaksi Tähtäimessä markkinoille pääsy kesällä 2018

Kevään 2017 menestyksellisen joukkorahoitusannin jälkeen Injeq on siirtänyt painopistettä tuotekehityksestä kohti tuotteidensa kaupallistamista. Tuotantokapasiteettia rakennetaan Tampereen Hervannassa ja myyntikanavia avataan maailmalle. Myynnin aloittamisen mahdollistavan CE-merkin hakuprosessi on käynnissä ja sen tavoiteaikatauluna on tulevan vuoden kesä. Samaan aikaan kliiniset tutkimukset ovat laajentumassa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Yhtiön fokuksen muutos tarjoaa taitekohdan, jossa yhtiön johtoa on luontevaa vaihtaa. Kai Kronström on luotsannut yhtiön sen perustamisesta 2010 tähän päivään startup-yhtiön alkuvuosien karikoiden läpi ja luovuttaa nyt peräsimen TkT Rami Lehtiselle, joka on toiminut yhtiön kliinisistä kokeista ja myynnistä vastaavana johtajana tammikuusta 2017.
“Kai on yhdessä tiiminsä kanssa tehnyt upeaa työtä: alkupisteestä on tultu tilanteeseen, jossa älyneulamme on valmiina markkinoille tuotavaksi ja rahoitus kunnossa. Minulle on mieluisa haaste viedä tuote tuotantoon ja markkinoille, jossa voimme parantaa hoitojen turvallisuutta ja tuloksellisuutta”, toteaa TkT Rami Lehtinen, Injeqin uusi toimitusjohtaja.
“Joukkorahoituksen ja sen tuella saadun Tekes-rahoituksen turvin olemme paraikaa muokkaamassa Injeqiä tuotekehitysyhtiöstä kaupalliseksi yhtiöksi. Samalla tuntuu luonnolliselta vaihtaa laivan kapteenia. Ramin osaaminen sopii tuleviin haasteisiimme täydellisesti ja luotamme, että hän vie yrityksen seuraavalle tasolle”, sanoo Injeqin hallituksen puheenjohtaja TkT Tommi Rasila.

Kai Kronström, yksi yhtiön perustajista, jatkaa yhtiön palveluksessa keskittyen yhtiön markkinoille tulon kannalta kriittisiin prosesseihin, erityisesti toimitusten käynnistymisen edellytyksenä olevaan CE-merkkihankkeeseen.

Aikaisemmin tänä syksynä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja vaihtui, kun yhtiön perustajiin kuuluva Prof. Jari Hyttinen siirtyi työskentelemään ulkomailla. Hänen seuraajanaan toimii TkT Tommi Rasila, joka oli toiminut hallituksen varapuheenjohtajana syksystä 2016.

Lisätietoja:
• Rami Lehtinen, Toimitusjohtaja, +358 50 528 7012, rami.lehtinen@injeq.com
• Tommi Rasila, Hallituksen puheenjohtaja, +358 40 750 8158, tommi.rasila@injeq.com
• Tiedotteet ja valokuvat löytyvät osoitteesta https://injeq.com/media/

Injeq lyhyesti:
Injeq on Tampereen Hervannassa sijaitseva lääketieteellisen tekniikan yhtiö, joka kehittää ja kaupallistaa reaaliaikaista bioimpedanssiin perustuvaa kudostunnistusta. Sen ensimmäinen tuote Injeq IQ-Needle™ on kliinisissä testeissä ja tavoitteena on kaupallinen saatavuus kesällä 2018. Teknologiaa voidaan käyttää moniin kliinisiin sovelluksiin, kuten selkäydinpistoihin, anestesiaan, biopsiaan ja syöpälääkkeiden annostukseen. Tuotteiden odotetaan parantavan turvallisuutta, hoitotuloksia ja diagnoosien luotettavuutta sekä vähentävän komplikaatioita ja mahdollistavan uusia hoitomuotoja.

Injeq IQ-Needle™ – Älyneula, joka kertoo missä sen kärki on.

Research news: A previous champagne tap reduces the probability of traumatic lumbar puncture in the following procedure

Injeq’s Harri Sievänen has publish new interesting findings about the incidence of traumatic lumbar punctures. “According to binary logistic regression, […]
Read more »

Injeq IQ-Tip device: Pre-launch in Kuwait

Injeq IQ-Tip was introduced to Kuwaiti doctors in October. Product Line Manager Mr Ahmed Jamous from Mareen Group had a […]
Read more »

Voluntary conversion of convertible bonds into shares

In 2023 Injeq Oyj organized a share issue between June 21 and August 28, when the company received capital investment […]
Read more »

Digital Healthcare – Matchmaking with hospitals in Vienna

Last week almost 60 Austrian healthcare professionals attended the matchmaking event organised by Business Finland and the Wiener Gesundheitsverbund on […]
Read more »

FDA grants breakthrough device designation for Injeq IQ-Tip® smart needle

Injeq is happy to announce that Injeq IQ-Tip device with its indications for use meet the criteria and have been […]
Read more »

Breakthrough Device designation granted by FDA

Injeq IQ-Tip system has been granted the Breakthrough Device designation by FDA! The FDA’s Breakthrough Devices Program is designed to […]
Read more »