TkT Rami Lehtinen nimitetty Injeq Oy:n toimitusjohtajaksi Tähtäimessä markkinoille pääsy kesällä 2018

Kevään 2017 menestyksellisen joukkorahoitusannin jälkeen Injeq on siirtänyt painopistettä tuotekehityksestä kohti tuotteidensa kaupallistamista. Tuotantokapasiteettia rakennetaan Tampereen Hervannassa ja myyntikanavia avataan maailmalle. Myynnin aloittamisen mahdollistavan CE-merkin hakuprosessi on käynnissä ja sen tavoiteaikatauluna on tulevan vuoden kesä. Samaan aikaan kliiniset tutkimukset ovat laajentumassa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Yhtiön fokuksen muutos tarjoaa taitekohdan, jossa yhtiön johtoa on luontevaa vaihtaa. Kai Kronström on luotsannut yhtiön sen perustamisesta 2010 tähän päivään startup-yhtiön alkuvuosien karikoiden läpi ja luovuttaa nyt peräsimen TkT Rami Lehtiselle, joka on toiminut yhtiön kliinisistä kokeista ja myynnistä vastaavana johtajana tammikuusta 2017.
“Kai on yhdessä tiiminsä kanssa tehnyt upeaa työtä: alkupisteestä on tultu tilanteeseen, jossa älyneulamme on valmiina markkinoille tuotavaksi ja rahoitus kunnossa. Minulle on mieluisa haaste viedä tuote tuotantoon ja markkinoille, jossa voimme parantaa hoitojen turvallisuutta ja tuloksellisuutta”, toteaa TkT Rami Lehtinen, Injeqin uusi toimitusjohtaja.
“Joukkorahoituksen ja sen tuella saadun Tekes-rahoituksen turvin olemme paraikaa muokkaamassa Injeqiä tuotekehitysyhtiöstä kaupalliseksi yhtiöksi. Samalla tuntuu luonnolliselta vaihtaa laivan kapteenia. Ramin osaaminen sopii tuleviin haasteisiimme täydellisesti ja luotamme, että hän vie yrityksen seuraavalle tasolle”, sanoo Injeqin hallituksen puheenjohtaja TkT Tommi Rasila.

Kai Kronström, yksi yhtiön perustajista, jatkaa yhtiön palveluksessa keskittyen yhtiön markkinoille tulon kannalta kriittisiin prosesseihin, erityisesti toimitusten käynnistymisen edellytyksenä olevaan CE-merkkihankkeeseen.

Aikaisemmin tänä syksynä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja vaihtui, kun yhtiön perustajiin kuuluva Prof. Jari Hyttinen siirtyi työskentelemään ulkomailla. Hänen seuraajanaan toimii TkT Tommi Rasila, joka oli toiminut hallituksen varapuheenjohtajana syksystä 2016.

Lisätietoja:
• Rami Lehtinen, Toimitusjohtaja, +358 50 528 7012, rami.lehtinen@injeq.com
• Tommi Rasila, Hallituksen puheenjohtaja, +358 40 750 8158, tommi.rasila@injeq.com
• Tiedotteet ja valokuvat löytyvät osoitteesta https://injeq.com/media/

Injeq lyhyesti:
Injeq on Tampereen Hervannassa sijaitseva lääketieteellisen tekniikan yhtiö, joka kehittää ja kaupallistaa reaaliaikaista bioimpedanssiin perustuvaa kudostunnistusta. Sen ensimmäinen tuote Injeq IQ-Needle™ on kliinisissä testeissä ja tavoitteena on kaupallinen saatavuus kesällä 2018. Teknologiaa voidaan käyttää moniin kliinisiin sovelluksiin, kuten selkäydinpistoihin, anestesiaan, biopsiaan ja syöpälääkkeiden annostukseen. Tuotteiden odotetaan parantavan turvallisuutta, hoitotuloksia ja diagnoosien luotettavuutta sekä vähentävän komplikaatioita ja mahdollistavan uusia hoitomuotoja.

Injeq IQ-Needle™ – Älyneula, joka kertoo missä sen kärki on.

Tiedote osakkeenomistajille / Notice to shareholders

TIEDOTE INJEQ OYJ:N OSAKKEENOMISTAJILLE NOTICE TO SHAREHOLDERS OF INJEQ PLC
Read more »

News release on April 12, 2024

The share issue of Injeq Plc. ended on April 5, 2024, and the investment round did not achieve the goals […]
Read more »

Information to shareholders, March 22nd, 2024

Injeq has started a share issue. The maximum of the financing round is set at €3,000,000. If the €2,000,000 goal […]
Read more »

Injeq webinars by Dr Sauli Palmu and Dr Harri Sievänen

Injeq webinar videos are now available! Welcome to participate in Dr. Sauli Palmu’s lecture “Lumbar punctures in pediatric hemato-oncology” (part […]
Read more »

New distributor agreement with “GENFAX SRL”

We are pleased to announce that GENFAX is appointed as INJEQ’s exclusive distributor in Romania. We are confident that our […]
Read more »

Injeq webinar today, Thursday Feb 22nd, 2024

Welcome to the webinar “Innovation in lumbar punctures” on February 22nd, 2024, at 7:00 pm (Madrid time Zone)   Lecturers […]
Read more »